No niin no, jos aloittaisin vaikka ihan peruslöpinöistä tähän aluksi. Olen (vielä pari kuukautta) 17-vuotias musiikkihirmu lukiolainen Hämeestä, ja haluaisin jotenkin kertoa omasta musiikkimaustani mahdollisimman laajasti, koska se on todella laaja ja usein kertarökäisyllä vähän turhankin laaja ymmärrettäväksi. Sieltä löytyy musiikkia laidasta laitaan iskelmästä rockiin ja kaikkea siltä väliltä kuin myös taidemusiikkiakin eli siis sitä kaikkien "rakastamaa" klassista musiikkia. Eräs kaveri sanoi, että mun tulisi hakeutua hoitoon sen takia, kun olin hurahtanut klassisen musiikin maailmaan lukion musan ykköskurssin myötä. :D Että näin, jos olet nuori ja taidemusiikin ystävä, ole ylpeä siitä! Taidemusiikki on HIENOA. En kylläkään ole mikään hullu taidemusiikin ystävä, mutta sitä tulee kuunneltua aika paljonkin, kun sille päälle sattuu.. :)
Musiikin lisäksi saatan kirjoittaa muitakin ajatuksia, mitä on tullut mieleen, ja varmasti joistain leffamieltymyksistä, mitä mulla on, ja muuta, joten luvassa on muutakin kuin vain musiikkia. :D (Etukäteen voin varoittaa, että jos jotain leffoista tulee, niin ainakin ruotsalaisista leffoista, jotka on ollu viime aikoina itselleni aika kova hitti :D EI SAA SÄIKÄHTÄÄ! Tää on tää perinteinen suomalainen identiteettivirhe, jos tykkää ruotsalaisesta musasta tai muuta :DD No ei. En ole sitä mieltä, koska itse pidän ruotsin kielestä ja... mutta siitä lisää mahdollisesti myöhemmin. (x )
Tästä on hyvä aloittaa. Olen monta kertaa tylsistyttänyt niin monet kaverit kuin perheenjäsenetkin, että varmasti osaan väsyttää lukijankin ihan vaan tällä sepustuksellani. Yritän kaikkeni, jotta saan jotenkin mielenkiinnon säilymään, mutta tosiaan mulla olisi tarkoituksena valaista tätä niin suurta musiikkivarastoa, jotta löytäisin samanikäisiä ja samanlaiseen musiikkiin (edes joissain määrin) tykästyneitä nuoria. Lähipiirin kaverit kuuntelee kokonaisuudessaan niin erilaista musiikkia kuin minä, että ne ei jaksa edes muutamaa mun kuunnelluttamaa biisiä kuunnella loppuun :D Mä kuuntelen tosiaan melkein kaikkea, joten se olen sitten yleensä minä, joka kuuntelee muiden kappaleita ja laajentaa jo valmiiksi suurta musiikkimakuvarastoaan. Se on oikeastaan aika hienoa, että pystyy kuuntelemaan monenlaista musiikkia, koska silloin pystyy sulauttamaan itsensä minne vain - tai ainakin melkein!
Raja tulee mulla vastaan ns. nykymassamusiikin kanssa, koska sitä ei vaan jaksa aina kuunnella. Jokainen radiokanava on täynnä sitä samaa jumputusta ja pikkusiskokin kuuntelee samaa massamusiikkia, vaikka kuinka yritän käännyttää sitä. :D Noh, vaikka kuinka se ärsyttääkin joskus, niin en silti tuomitse mitään musiikkia! En suoraan allekirjoitakaan kaikkea (etenkään tätä nykyistä kaikkien kuuntelemaa musiikkia). Lukion musaopekin sanoi, että kaikkea kannattaa yrittää kuunnella. Vasta sen jälkeen pystyy sanomaan tykkääkö vai ei, eikä sitä siltikään kannata tuomita kokonaan. Se voi yllättää joskus
MUTTA kaikkein tärkeintä: ÄLÄ KOSKAAN TUOMITSE IHMISTÄ TOISEN MUSIIKKIMAUN, LEFFAMAUN, PUKEUTUMISEN, ULKONÄÖN, PUHETAVAN, KÄVELYTYYLIN, MEIKKAUSTYYLIN TAI MINKÄÄN MUUNKAAN ULKOISEN PIIRTEEN PERUSTEELLA.
Kaikkiin kannattaa yrittää tutustua, edes joissain määrin. Moni ihminen jää ilman ystäviä pelkästään sen takia, miltä se toinen näyttää. Ties vaikka tämä "ei-niin-viehättävännäköinen" tyttö tai poika olisi se kaikkein paras ystävä, mikä vaan maailmassa voi olla. Tiedän tiedän, se on vaikeaa, olen huomannut sen itsekin, mutta kannattaa yrittää! Minulla itselläni on 11-vuotias cp-vammainen pikkusisko, joka on ehkä mukavin tyttö ikinä! Hän kävelee melko huonosti ja käyttää kävelykeppejä, ja puhe on vähän "tervettä" ikäistään enemmän jäljessä, mutta aivot toimivat paremmin kuin monella fyysisesti terveellä samanikäisellä nuorella, että siinä on kyllä fiksu ja kekseliäs tyttö. Olen niin sitä mieltä!
Joo... Eiköhän tää alkulöpinä ollut tässä? ((: Tästä lähtee sitten se ihan alkuperäisidean mukainen musiikkimakuvaraston avaaminen. Myöhemmin lisää! ==>
“No pharmaceutical product could ever equal the rush you get when the band hits that groove, the people are dancing, shouting, and swaying, and the house is rocking! The Music, man, you know you miss the Music.” ~ Elwood J. Blues
Heyyy :) Joo, niin se käy kyllä :D Itellä menee välillä huomaamatta pari tuntia kirjotellessa :)
VastaaPoistaOoot hyvä kirjottaa :)
Kiitos... ^-^ Yritän parhaani! :D
Poista